Asiakastarina

Mansco Oy


MANSCO AUTOMATISOI SORVAUSTAAN – UUTTA ISKUA MARKKINOILLE, LISÄTUNTEJA TUOTANTOKÄYTTÖÖN

Kun Nivalassa toimiva sopimusvalmistaja Mansco Oy vahvisti sorvauskapasiteettiaan investoimalla Emcon kolmannen sukupolven HYPERTURN 45-sorvauskeskukseen, tuli töihin aimo annos lisänopeutta, tuotekirjo monipuolistui ja samalla saatiin automaatiovarustelun myötä lisää tunteja tuotantokäyttöön.

Mansco on metallien koneistusalan yritys ja monessa mukana. Yritys perustettiin vuonna 1998 aluksi oman alueen teollisuuden sopimusvalmistajaksi. Siitä tänä vuonna 25-vuotiaan perheyrityksen koneistustoiminta on laajentunut muuallekin Suomeen, Pohjolaan ja Keski-Eurooppaan

– Suomessa pääosa asiakkaista on tutkimus- ja testauslaitteita valmistavia yrityksiä. Muitakin yrityksiä palvelemme, tukijalkoja on hyvä olla useita. Kun yhdellä suunnalla on hiljaisempaa, on toisella vilkkaampaa, sanoo toimitusjohtaja Olli Tammela.

Mansco toimii Nivalan teollisuuskylässä, missä sen lisäksi toimii useita metallialan toimijoita.

– Se seikka merkitsee varsinkin sitä, että ympärillä on tehokas yhteistyöverkosto. Oman osaamisemme lisäksi käytössä on Suomen suurimman teollisuuskylän osaaminen ja muut mahdollisuudet, kuten aktiivinen ja nopea kuljetuspalvelu. Toimitukset sujuvat, Tammela sanoo.

Vastaus kasvavaan kysyntään

Kuusi henkilöä työllistävä yrityksen toiminta on viime ajat ollut kasvusuunnassa.

– Töitä on ollut hyvin. Koronavuosi merkitsi notkahdusta, mutta sen jälkeen on mennyt mukavasti kasvun merkeissä. Tutut asiakkaamme ovat lisänneet tilauksiaan ja olemme saaneet myös uusia asiakkaita ja uudenlaisia töitä. Tälle vuodelle tavoittelemme miljoonan euron liikevaihtoa., sanoo Tammela.

Kun kysyntä kasvaa ripeästi, tulee tuotantokapasiteetille haasteita.

Tähän teemaan Mansco on vastannut viime aikoina ensinnä talon jyrsintäkapasiteettia, viimeksi sorvauskapasiteettia vahvistamalla.

Kasvaneeseen kysyntään sorvauspuolella vastaa nyt tuotantoa pitkään palvelleen Emco HYPERTURN 665MC PLUS-keskuksen rinnalla valmistajan uuden sukupolven sorvauskeskus, HYPERTURN45 G3.

– Kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää lisää kapasiteettia ja myös automaatiota. Uusilla koneilla voidaan paremmin palvella asiakkaita myös erikoisempien kappaleiden valmistuksessa. Kasvavassa kysyntätarpeessa kilpailukyvyn säilyttäminen edellytti uuden sorvauskeskuksen hankintaa, kiteyttää Tammela.

Molemmat karat on varustettu integroiduilla karamoottoreilla, joissa on tarkkuutta edistävä vesijäähdytys. Kaksi revolveria ovat 16-paikkaisia ja varustettu pyörivillä työkaluilla (12 000 1/min, 20kW ja 8 Nm). Y-akselin liike on +/- 40 mm.

Molemmat karat on varustettu integroiduilla karamoottoreilla, joissa on tarkkuutta edistävä vesijäähdytys. Kaksi revolveria ovat 16-paikkaisia ja varustettu pyörivillä työkaluilla (12 000 1/min, 20kW ja 8 Nm). Y-akselin liike on +/- 40 mm.

Automaattisen tuotannon mahdollistaa koneen yhteydessä Top Automazioni X-Files Multilevel-tankomakasiini, kappalepoimuri ja kuljetin.

Automaattisen tuotannon mahdollistaa koneen yhteydessä Top Automazioni X-Files Multilevel-tankomakasiini, kappalepoimuri ja kuljetin.

Automaatiota vaativille kappaleille

Tarkastelun jälkeen yritys investoi kapasiteettinsa osalta uuteen iskukärkeen.

Itävaltalaisvalmistaja Emco päivitti hiljattain HYPERTURN -sorvauskeskussarjansa kolmanteen sukupolveen ja sitä edustaa myös Manscon uusin kone, tehokkaaseen ja pitkälle automatisoituun tuotantoon suunniteltu kaksikarainen ja -revolverinen uuden sarjan kone.

Koneessa pääkaran halkaisija on päivitetty lisävarusteena 65 mm ja molemmat karat on varustettu integroiduilla karamoottoreilla, joissa on tarkkuutta edistävä vesijäähdytys. Sorvin kaksi revolveria ovat 16-paikkaisia ja varustettu pyörivillä työkaluilla(12 000 1/min, 20kW ja 8 Nm). Y-akselin liike on +/- 40 mm. 72° vinojohderunko tarjoaa erinomaisen ergonomian sekä optimaalisen lastuvirtauksen. 22” kosketusnäytöllä varustettuun teollisuus-PC:hen ohjaukseksi on valittu Fanuc 31 iB yhdistettynä emcoNNECT helppokäyttötoimintoihin. Kääntyvä PC-näppäimistö tarjoaa lisäergonomiaa erityisesti silloin, kun ohjelmointia tehdään usein suoraan sorvilta.

Pitkälle automaattisen tuotannon mahdollistaa koneen yhteydessä Top Automazioni X-Files Multilevel-tankomakasiini, kappalepoimuri ja kuljetin.

– Uusi sorvauskeskus nostaa teknologista tasoamme ja mahdollistaa vaativien tuotteiden valmistuksen aiemman kapasiteettimme lisänä. Uudella keskuksella käy myös miehittämätön tuotanto ja saamme viikonlopun tunnitkin tuotantokäyttöön. Siinä se kone jauhaa sujuvasti, vaikka itsekseen perjantaista maanantaihin, sanoo Tammela.

– Kun uudella koneinvestoinnilla pystytään tuottamaan entistä vaativampia kappaleita ja osia, tuotannon kustannukset halpenevat ja varmuus kasvaa. Investoinnin avulla yrityksen työnantajaimago kasvaa. Uusi teknologia kiinnostaa nuoria työntekijöitä, ja työvoiman saatavuus paranee.

– Hankkeen avulla säilytetään niin nykyiset asiakkaat kuin saadaan uusia asiakkaita ja samalla on mahdollisuus availla eteenpäinkin myös korona-ajan supistamaa vientiä, tiivistää Tammela.

Sujuvasti avaimet käteen

Vossi Groupin toimittama uusi sorvauskeskus saapui Manscolle tuotantokäyttöön sujuvasti maahantuojan varastosta.

– Se oli nopea prosessi. Saimme koneen tilauksesta käyttöön muutamin toivotuin muutoksin viritettynä ja tuotantoon valmiiksi paketiksi avaimet käteen kuukaudessa, ja se näinä aikoina kyllä asiallinen suoritus.

Toukokuulle tultaessa vasta-asennetulla ja tuotantoon välittömästi saatellulla koneella on ajettu yksi pitkä sarja loppuun ja uuden mittavan sarjan ajo oli alkamassa.

– Hyvin on mennyt ja tyytyväisyys investointiin on korkealla tasolla. Jos kysyttävää jatkossa tulee, apuna ovat tutut suorat yhteydet niin tehtaalle kuin maahantuojaankin, Tammela sanoo.

Uuden Emcon yhteyteen Mansco hankki uutuutena myös Gibbs Camin CAD/CAM-järjestelmän. Se otetaan jatkossa käyttöön myös talon muulla kalustolla.

 

Julkaistu Konekuriiri 5/2023 Kari Harju

 

Lisää EMCO sorvauskeskuksista:
www.vossi.fi/emco
010 8200 500

Jaa sivu:
Ota yhteyttä

 

MYYNTI
010 8200 500

Tarjouspyyntö

HUOLTO
010 8200 530

Huoltotilaus

VARAOSAT
010 8200 540

Varaosatilaus