Älykkäisiin konepajateknologioihin ja niiden elinkaaripalveluihin erikoistunut Vossi Group Oy järjesti jälleen Alihankinta-messuviikolla mielenkiintoista tapahtumaa. Messuja edeltävänä iltana järjestettiin jo toista kertaa etko-tapahtuma, jossa teemana oli tällä kertaa taivutus. Tilaisuudessa oli kaksi asiakaspuhujaa: Viafin Process Piping Oy:n entinen yksikön johtaja Heikki Uussalo sekä Mobimar Oy:n tuotantopäällikkö Tatu Puottula. Kansainvälistä väriä toivat putkentyöstöteknologiavalmistaja AMOBin Operations Director Manuel Barros sekä levyn- profiilin- ja säiliöpäädyntaivustuskonevalmistaja Faccinin taivutusasiantuntija Massimo Avigo. Lisäksi etkoilla tehtiin taivutusnäytöksiä kahteen suuntaan taivuttavalla täysservotoimisella AMOB eMOB52 CNC-putkentaivutuskoneella.
Tiistaina Alihankinta-messut käynnistyivät heti positiivisissa tunnelmissa, kun julkistettiin kaksi merkittävää kauppaa Vossin kumppaniasiakkaille. Miilux investoi markkinoiden edistyneimpään saksalaisen Zinserin 5-akseliseen plasmaleikkausjärjestelmään Hyperthem XPR460 virtalähteellä. Zinserin viisteteknologialla pystytään tekemään mm. sisänurkkien viisteet, mitä perinteisillä markkinoilla olevilla viisteplasmoilla ei pystytä tekemään. Puolestaan kovassa kasvussa oleva Laser-Aitta investoi jälleen: yrityksen särmäystoiminnot ottivat erittäin suuren kehitysaskeleen LVD ToolCell automaattityökaluvaihdolla olevalla särmäyspuristimella sekä sen huippunopealla offline-ohjelmoinnilla. Koneessa on myös LVD:n ainutlaatuinen tarkka ja nopea taivutuskulmavalvonta. Lisäksi myös levytuotteiden viimeistelytoiminnot vahvistuvat Timesavers 32 RB -koneella. Alkukesästä Laser-Aitta otti käyttöön automaattisella offline-ohjelmoinnilla olevan LVD Dyna-Cell robottisärmäyssolun, jossa uuden tarkan tuotteen ohjelmointi sekä asetus vievät vain noin 20 minuuttia. Kauppaan kuului myös laadukas Carif vannesaha.
Vossin Alihankinta-messuosastolla oli esittelyssä Biglia B750YS CNC-sorvi, Timesavers 22-900-H levyosien viimeistelykone sekä ISTech Power 360NC automaattinen suorakatkaisuvannesaha. Kaiken kaikkiaan messuilla oli erittäin positiivinen tunnelma ja tuotannonkehitysinvestointeja paljon käynnissä.





























































