Nivalasta metallien 3D-tulostusta SLM Solutions 280HL 3D-metallitulostimella
Nivalan 3D-hankkeen kohderyhmänä ovat metalli- ja konepajateollisuus alihankkijoineen, joita palvelee ELME Studion kehittämisympäristö ja sen toimijat. Palvelut on suunnattu teollisuusyrityksille ja suunnittelutoimistoille sekä koulutus- ja opetusorganisaatioille. Hanke käynnistyi vuoden 2016 keväällä ja SLM Solutions Group AG:n ja Vossi Group Oy:n yhteistyössä toimittama SLM Solutions 280HL 3D -metallitulostin tarvittavine lisälaitteineen saapui laboratorioon joulukuussa 2016. Laiteasennus sekä käyttöönottokoulutukset käynnistyivät vuoden 2017 alkupuoliskolla jatkuen kesälle 2017. Varsinainen ylösajohanke on kolmivuotinen.
Yhteistyön tulos
Nivalan 3D-metallitulostimen hankinta oli hieno osoitus yhteistyön voimasta. Hankkeessa ovat mukana Oulun yliopiston FMT-tutkimusryhmä, Nivalan Teollisuuskylä Oy / ELME Studio, alueen kehittämisyhtiöt ja koulutuskuntayhtymä sekä puolen kymmentä teollisuus- ja suunnitteluyritystä sekä hankkeen päärahoittajan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) edustaja Pohjois-Pohjanmaan Liitto.
Uusimman teknologian ympäristö
”Hankkeen myötä Nivalan ELME Studioon rakentuu metallista ainetta lisääviin tekniikkoihin erikoistunut uusimman teknologian ympäristö, joka tukee myös perinteistä valmistusta, kertoo ylösajohanketta koordinoiva kehittämispäällikkö Jari Tirkkonen, Nivalan Teollisuuskylä Oy / ELME Studio. Ydintiiminä tämän 3D-hankkeen päivittäisessä toiminnassa ovat Oulun yliopiston FMT-tutkimusryhmän tutkijat; tutkimusjohtaja Kari Mäntyjärvi ja tutkijatohtori Kimmo K. Mäkelä sekä ELME Studiossa työskentelevät tutkijat ja laboratoriotyöntekijät.
Runsaasti mielenkiintoa
Tähän mennessä Nivalan SLM Solutions 280 HL 3D-metallitulostimella ollaan tehty laitehyväksyntään liittyviä testiajoja. Hankkeen käynnistysvaiheessa tehdään koeajoja ja testejä. Ensi vaiheessa hankkeessa mukana olevien yritysten tarpeita kuunnellaan ja tehdään demonstraatioita ja protokokeiluja protokokeiluja.
”Testiajot ovat onnistuneet tähän mennessä odotusten mukaisesti. Jatkossa palvelua kehitetään kattamaan laajemmankin asiakaskunnan tarpeita, sanoo Tirkkonen.
”Laite on herättänyt mielenkiintoa teollisuusyrityksissä ja yhteistyökumppaneissa laajasti, jatkaa Tirkkonen.
Useampien osien tulostus samanaikaisesti
SLM Solutions 280 HL:n työalue on 280 x 280 x 365 mm.
”Tyypillisesti tulostettavat kappaleet ovat pienempiä ja työalueella voi olla useampia samaa materiaalia olevia osia samalla kertaa, valaisee Tirkkonen.
Tirkkosen mukaan 3D-tulostus on parhaimmillaan, kun osia voidaan suunnitella 3D-valmistuksen ehdoilla esim. sellaisissa tuotteissa, jotka perinteisillä menetelmillä vaativat useampia osia ja kokoonpanoja. Nämä voidaan uudelleensuunnittelulla valmistaa 3D-tulostusmenetelmällä yhdestä osasta.
Tarjolla monia uusia valmistusteknologioita
Nyt hankitun 3D-tulostuslaitteen lisäksi ELME Studion laboratoriossa on käytettävissä muitakin uuden teknologian laitteita mm. laserhitsaamiseen, induktiokarkaisuun ja koneistukseen liittyen. Lisäksi ELME Studio on toiminut yli kymmenen vuotta metallin tuotantoteknologioihin liittyvissä tutkimuksissa yhdessä kokeneen henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
”Käytössämme olevien teknologioiden ympärillä on käynnissä useita tutkimushankkeita sekä protovalmistuspalvelua ja uusia tutkimushankkeita kehitetään edelleen, visioi Tirkkonen
Julkaistu Eurometalli 3/2017