Miilukangas investoi Raahessa
Miilukangas Oy uudistaa raskaan kappaletuotannon valmiuksiaan. Uutta konekantaa esimerkiksi offshore- ja energiateollisuutta palvelevassa valmistuksessa edustavat järeän kokoluokan Faccin -levynpyöristyskone sekä vaakakarainen OKK -koneistuskeskus. Molemmat asennettiin tuotantokäyttöön Raaheen vuodenvaihteen tienoilla.
Miilukangas-konserni on perheyritys, jonka toimii konepaja- sekä rakennusteollisuudessa. Alkuaan LVI-alalta ponnistanut ja viime vuonna 50 vuotta täyttänyt yritys on viime vuosikymmenien mittaan kasvanut melkoiseksi jättiläiseksi erityisesti juuri konepajasektorilla.
Konserniin kuuluu tänä päivänä useita keskenään tuotantoyhteistyötä tekeviä ja pääosin sijainnillisesti lähellä toisiaan Raahessa toimivia yrityksiä.
Ne ovat teräsvalimo Miilucast Oy, tilauskonepaja Miilumachine Oy, levytyö- ja hitsauspalveluja konsernin yhtiöille tarjoava Miiluweld Oy, virtausputkiliiketoimija Miilupipe Oy sekä yhtiöistä suurin, alakonsernina toimiva teräspalvelukeskus Miilux Oy.
Miilux valmistaa ja myy tuotemerkeillään kulutus- ja suojausterästuotteita sekä vaativien käyttökohteiden ratkaisuja. Toiminnassa on oma karkaisulinja, missä karkaistaan yrityksen käyttämä booriteräs ja monipuoliset koneet osanvalmistukseen sekä hitsaustuotanto.
Isoja asiakkaita kulutusteräksien osalta ovat mm. kaivos- ja louhintakoneiden valmistajat ja kauhojen tekijät. Miilux toimittaa myös asennusvalmiita osia ja hitsattuja rakenteita. Vientiin tuotteista menee noin 60 prosenttia.
Miiluxilla on parhaillaan varsin nopeasti kasvavaa tuotantotoimintaa Raahen lisäksi myös Puolassa sikäläisiä markkinoita palvellen. Myös siellä toimii oma karkaisulinja.
Miilukangas Oy on mukana myös osakkaana muutamassa muussa yrityksessä. Niitä ovat mm. Rakennus Miilukangas Oy, Finnblast Oy sekä myyntiyhtiö SteelDone Group. Miilukangas Oy ja sen osakkuusyhtiöt työllistävät kaikkiaan suoraan yli 300 henkilöä. Yhteinen liikevaihto oli viime tilikaudella noin 65 miljoonaa euroa.
Muuttuvalla geometrialla
Miilukangas toimii järeässä kokoluokassa ja myös yrityksen tuotantokalusto on sen mukaista. Yritys myös investoi toimintansa kehittämiseen jatkuvasti.
”Esimerkiksi viime vuonna Miilukangas Oy:n kokonaisinvestointien arvo oli noin kymmenen miljoonaa euroa”, kertoo Miilukangas Oy:n työsuojelu- ja ympäristöpäällikkö Ilkka Viinikangas.
Viime vuodenvaihteen keskeisiä koneinvestointeja konsernissa olivat kaksi hankintaa, konsernin yritysten käyttöön hankittiin ensinnäkin Faccinin kookas levynpyöristyskone, ja pian sen jälkeen japanilaista OKK:n tekniikkaa edustava ja kokoluokassaan niin ikään Suomessa harvinainen vaakakarainen koneistuskeskus.
Konetalo Vossin kautta hankituista koneista ensiksi mainittu hankittiin Miiluweldin käyttöön, toinen Miiluxin konekantaa täydentämään.
Italialaisen Faccinin HAV 3162 on kolmitelainen levynpyöristyskone, mikä valikoitui Miiluweldin aiemman työjuhdan korvaavaksi ratkaisuksi niin ominaisuuksiensa kuin kokoluokkansakin puolesta.
”Mehän emme tee sarjatuotteita, vaan yksilöllistä tuotantoa, jossa tuotteet vaihtuvat usein. Sen mukaan haimme koneelta koon lisäksi monikäyttöisyyttä ja joustavuutta. Kovan raudan käsittelyyn piti myös telojen olla kovat ja kestävät. Sen takia kiinnostuimme Vossin kautta tähän Faccin muuttuvageometriseen koneeseen, joka ominaisuuksiltaan houkutteli erityisesti”, kertoo Viinikangas.
Monikäyttöisyyden lisäksi kone tuo kaivattua lisäkapasiteettia yrityksen taivutustöihin. Työleveys koneessa on 3100 mm, materiaalivahvuus levyntaivutuksessa 75 mm ja esitaivutettuna 50 mm koko leveydellä. Puolileveydellä vahvuuksissa päästään aina 90 millimetriin saakka.
Myös tehoa on lisää aiempaan verrattuna, mikä laajentaa koneen käyttömahdollisuuksia.
”Käyttäjän kannalta yksi olennainen piirre liittyy koneen ohjaukseen. Koneen kaikkia liikkeitä voidaan nyt ohjata paitsi perinteiseen tapaan pöydästä, myös langattomalla ohjauksella. Se on koneen käyttäjän kannalta tervetullut ominaisuus, ja tämä kone on ensimmäisiä tällä varustuksella toimitettuja koneita”.
”Meillä on periaatteena, että käyttäjä pääsee vaikuttamaan koneiden hankintaan. Se varmistaa, että ne soveltuvat käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Sen myötä koneen pääkäyttäjä oli alusta saakka mukana koneen valinnassa ja hän oli myös mukana Italiassa vastaanottamassa konetta”, Ilkka Viinikangas kertoo.
Järeä japanilainen OKK
Toinen tuore Miilukankaan investointi on Miilumachinen puolelle sijoittunut niin ikään järeän kokoluokan vaakakarainen OKK-koneistuskeskus HM 1000, lajissaan tällä hetkellä Suomen suurin valmistajan käytössä oleva kone.
Karakartioltaan ISO 50:n koneen X/Y/Z -akseliliikkeet ovat 1700/1400/1400 mm ja pöytäkoko 1000 mm. Pöydälle voidaan asettaa kappaleita aina 3000 kg:n painoon saakka.
Se jalostaa nyt eteenpäin yrityksen kookkaan tuotannon tarpeita yrityksen aiemman varsin modernin vaakakaraisen koneistuskeskuskaluston lisäksi.
”Töiden lisääntyessä etsimme konetta hieman aiempaa kalustoamme laajemmilla liikkeillä varustettuna. Haasteena tässä kokonaisuudessa oli se, että tarvitsimme liikkeiltään varsin ison koneen, mutta koneistamotila sen sijoittamiseen oli kuitenkin suhteellisen rajallinen”, kertoo työnjohtaja Aki Kauppila Miiluxilta.
”Juuri tämä asetelma oli tämän koneen taustalla yksi iso tekijä, ja sen kautta päädyimme OKK:n koneeseen. Eri vaihtoehdoista tämä kone oli ehdottomasti tilanteessa paras. Koneessa työalueen koko on huomattava, mutta silti kone sopii koko lailla kompaktiin tilaan tehtaan lattialla niin horisontaali- kuin vertikaalisuunnassakin. Kone osoittautui myös puhelimella tehtyjen käyttäjäkyselyiden perusteella päteväksi valinnaksi. Niitä teimme runsaasti”, kiteyttää Kauppila.
Markkinoilla OKK tunnetaan rakenteellisesta jämeryydestään, ja siitä on etua myös Raahen suunnalla. Toki muutkin ominaisuudet tulivat myönteisellä tavalla havaituiksi.
”Esimerkiksi kierroksia tämä kone tarjoaa mukavasti, kierroksista on etua tiettyjä kappaleita valmistettaessa. Lähinnähän tällä koneistetaan kovaa materiaalia”, sanoo Kauppila.
Karan maksimikierrokset koneessa ovat 12 000 1/min. Työkalumakasiinin kapasiteetti on 40. Koneessa on Fanuc-ohjaus.
Kauppilan mukaan tammikuussa asennetun koneen kanssa kaikki on mennyt OK, kuten OKK -tunnuksen yhteydessä sopivaa onkin.
”Olemme alkuun tehneet koneistusjigejä ja opetelleet koneen käyttöä. Tuotantokappaleita olemme nyt ehtineet ajamaan jo muutaman viikon ajan”, Aki Kauppila toteaa.
”Käyttöönotto sujui notkeasti, kun aiemmista vastaavantyyppisistä koneista on kokemusta. Helppokäyttöinen tämä on mm. työkalunmittausten osalta. Kone on tarkka ja nopea, kyllä tällä työt käyvät”, koneistaja Antti Koskinen toteaa.
Koneinvestointien lisäksi Miilukangas on hiljattain satsannut Raahessa isosti myös tilaratkaisuihin. Hiljattain ostettujen lisätilojen käyttöönotto on parhaillaan käynnissä.