Asiakastarina

Ilmastointi-Turppa Ky


Turppa laajentaa palveluitaan

Ilmastointi Turppa Ky:n toiminta on laajentunut, erityisesti neljä vuotta sitten toteutetun sukupolvenvaihdoksen jälkeen, yhä enemmän konepajalla tehtäviin metallin alihankintatöihin. Vuoden alussa toimintaa paremmin kuvaamaan lisättiin aputoiminimi metallipalvelu Turppa, jonka toimintoja huhtikuun alussa terästettiin Baykal APHS 41440 särmäyspuristimella.

Lempääläläisyrityksen juuret ulottuvat 1970-luvun lopulle, jolloin Lasse ja Leo Turpan isä Rauno aloitti veljensä kanssa rakennuspeltityöt. Pikku hiljaa sektori laajeni IV-töiden suuntaan, mikä toimiala on toiminutkin yrityksen kantavana elementtinä.
– Erilaiset, asennuskohteissa tehtävät IV-työt ovat edelleen tärkeässä osassa, mutta Metallipalvelu Turppaan liittyvät konepajatyöt muodostavat jo 60 % toiminnastamme, kertoo Lasse Turppa.

– Halusimme tuotantoon 440 tonnin koneen, jolla pystymme tarjoamaan taivutuskapasiteettia myös järeämmälle materiaalille, kertovat yrittäjät Leo ja Lasse Turppa.

– Halusimme tuotantoon 440 tonnin koneen, jolla pystymme tarjoamaan taivutuskapasiteettia myös järeämmälle materiaalille, kertovat yrittäjät Leo ja Lasse Turppa.

Monipuolisuus varmistaa työkannan

Niin kuin monella muullakin yrityksellä, myös Turpan liikevaihto romahti alle puoleen talouden
huippuvuoden 2008 jälkeen. Tiukkaan rakoon yrityksen sukupolvenvaihdos siis ajoittui. – Melko mukavasti olemme saaneet kurssin käännettyä. Periaatteenamme on tehdä sitä mistä kulloinkin on kysyntää. Kasvua on saavutettu palvelukonseptia laajentamalla, jolloin asiakaspohjakin on laajentunut. Tänä päivänä meillä on kuutisenkymmentä vakiasiakasta ja tätä pohjaa laajennetaan edelleen.
– Näkemyksemme mukaan jatkossa menestyvät ne yritykset, jotka pystyvät ja haluavat tarjota monipuolisia palveluita. Tietenkin erikoistuminen on tärkeää, mutta menestyäkseen täytyy oman erikoisosaamisalueen lisäksi pystyä tarjoamaan laajempaa kokonaisuutta. Turpan toiminta onkin poikkeuksellisen monipuolista; metalliteollisuuden alihankintatöiden
ja IV-urakoinnin lisäksi yrityksellä on omina tuotteina Intaker-merkkiset plasma- ja polttoleikkauskoneiden alaimupöydät, patruunasuodattimet suodatukseen sekä syklonierottimet karkeaerotteluun. Muita omia tuotteita ovat hitsaus- ja äänenvaimennussermit sekä ilmaverhot.
– Omia tuotteitamme on myös lisää kehitteillä. Lähiaikoina esittelemme uutena omana tuotteenamme hionta- ja hitsauspöydän, valaisee Lasse.

 

Investointirintamalla herätty

Veljesten mukaan uusinvestointirintamalla on ollut viime vuosina melko nihkeää.

– Neljän viime vuoden aikana emme ole myyneet kuin muutamia omia tuotteitamme. Nyt on selvästi heräämisen merkkejä, sillä huhtikuun alussa myimme kolme reilumman kokoista poltto leikkauspöytää oheislaitteineen, eli teollisuus on selkeästi laiteinvestointeihin heräämässä.
– Muutenkin tilauskantamme näyttää poikkeuksellisen hyvältä. Näkymämme ovat parhaat neljään vuoteen, iloitsee Leo Turppa.

Turpan omia tuotteita ovat Intaker plasma- ja polttoleikkauskoneiden alaimupöydät, patruunasuodattimet suodatukseen sekä syklonierottimet karkeaerotteluun. Yrityksen uusia tuotealuevaltauksia nähtäneen lähitulevaisuudessa.

Turpan omia tuotteita ovat Intaker plasma- ja polttoleikkauskoneiden alaimupöydät, patruunasuodattimet suodatukseen sekä syklonierottimet karkeaerotteluun. Yrityksen uusia tuotealuevaltauksia nähtäneen lähitulevaisuudessa.

Turkkilainen?

Monipuolistaakseen metallipalveluitaan Turppa investoi uuteen särmäyspuristimeen. Valintaprosessin aikana veljesten mieli muuttui.
– Aluksi karsastimme turkkilaisia merkkejä. Olimme kuitenkin kuulleet vain pelkkää hyvää Baykalista, samaa viestiä emme muista turkkilaissärmäreistä ole saaneet. Baykal päätyi
valintaprosessiimme neljän muun laatumerkkinä pidetyn kanssa. Tutkimme koneen erittäin tarkkaan ja esimerkiksi sen hydrauliikka ja sylinterit ovat huippulaatutasoa, samoin koneen kosketusnäytöllinen 3D-simuloitu ohjaus. Loppujen lopuksi vaakakuppi kääntyi Baykaliin. Erittäin viimeistelty kokonaisuus ja Baykalin usean tuhannen kappaleen vuosivalmistusvolyymit
vakuuttivat meidät lopullisesti. Valintamme osui oikeaan, sillä kone on tuotannossa vastannut täysin siihen asetettuihin odotuksiin, kertoo Leo Turppa.

 

Järeä kone erottuu

Leo Turpan mukaan Tampereen alueella on paljon 160 – 220 tonnin särmäyspuristimia.
– Halusimme edelleen monipuolistaa tuotantoamme koneella, jolla erotumme taas
eduksemme alihankkijoiden rintamasta. Siksi emme hankkineet pienempää halvempaa konetta. Tällä 440 tonnin koneella voi taivuttaa 20 – 25 mm asti, leveydestä riippuen. Maksimissaan Baykal APHS 41440 yltää 4100 mm taivutusleveyteen.

 

Laajennus mielessä

Ilmastointi Turppa on toiminut nykyisellä paikallaan 1980-luvun alusta lähtien. Toimitiloja
on laajennettu useaan eri otteeseen. Nykyisellään tuotantokäytössä on 1000 m2 ja varastotilaa on 300 m2. – Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on jälleen uusi laajennus ja muutakin, raottavat veljekset tulevaa.

Ota yhteyttä

 

MYYNTI
010 8200 500
Tarjouspyyntö

HUOLTO
010 8200 530
Huoltotilaus

VARAOSAT
010 8200 540
Varaosatilaus