Monipuolinen 3D-putkikuitulaser tuotantoon Kaustisilla
Kaustisilla toimiva Metalli Järvelä Oy jatkaa panostuksiaan uuteen tuotantotekniikkaan. Metallin alueen monipuolisen asiakaspalvelijan käyttöön asennettiin kesällä monipuolinen 3D-putkikuitulaser. TTM:n tekniikkaa edustava kone korvaa talon aiempaa putkenleikkauskapasiteettia ja lisää mahdollisuuksia erityisesti profiilien käsittelyssä. Kuitulaserilla mahdollistuu sujuvasti myös alumiinin leikkaaminen.
Metalli Järvelä on pitkän linjan konepaja, joka palvelee asiakkaitaan monipuolisena alihankinta-konepajana. Talon palettiin kuuluvat sekä koneistus-, levy- että hitsaustyötkin niin pienempinä projekteina kuin kookkaina sarjoinakin.
Yritys on toiminut vuodesta 1987 ja perinteisintä valmistusta yrityksessä ovat taivutuksen ja putkenkäsittelyyn liittyvät työt. Myös asennus- ja korjaustöitä tehdään, mutta enin osa parin miljoonan liikevaihdosta tulee alihankinnasta.
3D:llä sujuvasti
Nyt 24 henkilön työpanoksella toimiva Metalli Järvelä on viime vuosina investoinut kovasti tuotantokalustoonsa. Viime vuosien investointeihin kuuluu pari vuotta sitten hankittu kuitutasolaser, minkä saapumista juhlistettiin viime vuonna sopivasti Kaustisen kansanmetalli-festivaaliksi nimetyllä tapahtumalla. Laserleikkausta Kaustisilla on tehty kuitenkin huomattavasti pitempään. Vuodesta 2012 lähtien myös putkia on talossa leikattu laserjärjestelmällä. Nyt viime kesänä talon putkenleikkausmahdollisuudet siirtyivät uudelle tasolle, kun yrityksen vanha putkilaser laitettiin jatkamaan tuotannollista taivaltaan. Suomenlahden eteläpuolelle ja Kaustiselle hankittiin useamman piirun verran kehittyneempää tekniikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heinäkuussa taloon saapui TTM:n 3D-leikkauspäällä varustettu putkikuitulaser.
”Aiempi koneemme oli 2D-laser. 3D-pään avulla luonnistuu nyt monipuolinen viisteiden leikkaaminen ja pääsemme käsittelemään nyt myös muototeräksiä, mikä poistaa tuotannostamme yhden ison pullonkaulan”, toteaa Rauno Järvelä, yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja.
”Investoinnin taustalla oli selvä asiakastarve. Asiakkaamme toivoi mahdollisen tuotekirjon laajennusta ja tämä uusi kone on tähän vastaus. Koneella onnistuu nyt hyvin monipuolinen putkenleikkaus.
Tätä kautta palvelumahdollisuutemme lisääntyvät markkinoilla olennaisesti”, kertoo projektipäällikkö Visa Järvelä.
Nopeasti kuidulla
3D-leikkauksen lisäksi uusi kone kehittää yrityksen mahdollisuuksia muutenkin. Kun investointia mietittiin, yritys halusi ehdottomasti kuitulaserin, joka tuo osaltaan lisäetuja toimintaan.
”Kuitulaserin etuihin kuuluvat nopeus sekä ylläpidon helppous. Myös materiaaleissa paletti laajenee aiemmasta. Tällä koneella voidaan leikata terästen lisäksi sujuvasti myös pehmeitä metalleja. Meidän kohdallamme kiintoisa on myös mahdollisuus alumiinin leikkaukseen. Sen kysyntä teollisuudessa on kovassa kasvussa”, sanoo Visa Järvelä.
Uuden koneen Metalli Järvelä hankki Vossi Groupin kautta. Konehankinnoissa yritys on luottanut isosti Vossin tarjontaan, peräti parikymmentä yrityksen tuotantokonetta on hankittu tamperelaiskonetalon kautta. Myös yrityksen aiemmat laserit on hankittu samalta suunnalta ja viimeksi tämän vuoden alkupuolella konekantaa täydennettiin uudella Crippan putkentaivutusratkaisulla, niin ikään Vossin paletista.
”Kartoitimme kenttää, mutta jo pitkän yhteistyötaustankin kautta oli aika luontevaa hankkia tämäkin kone samalta taholta. Varsinkin kun tarpeisiimme sopivin ratkaisu oli tarjolla ”, Rauno Järvelä toteaa.
Järeitä koneita
Koneen valmistanut TTM on italialainen valmistaja, joka on keskittynyt järeiden automaattilaserleikkaus- ja hitsausjärjestelmien suunnitteluun levyn ja putkenleikkauksen tarpeisiin.
Vakiojärjestelmillä voidaan käsitellä putkia jopa Ø 815 mm ja 18 metriin saakka ja kaikki ratkaisut voidaan varustaa 3D-päin. Näiden ratkaisujen lisäksi yritys tekee FL170 3D Fiber -putkikuitulaserleikkausjärjestelmiä. Koneilla käy pyöreiden putkien leikkaaminen Ø 12-168 mm:n välillä, ja neliöputkilla maksimimitta on 120×120 mm. Tämän lisäksi luonnistuu moninaisten profiilien käsittely. Järkevä maksimivahvuus käsittelyyn on 12 mm. Järjestelmään kuuluu automaattilataus, joita on saatavissa aina 12,5 metrin aihioille saakka. Lataus käy myös nipuista. Metalli Järvelän järjestelmän lataus- ja purkupäätä mittoja on hieman sovellettu.
”Ketjulataajaa lyhennettiin tarkoituksiimme ja samoin purkupuolta jonkin verran, jotta koko komeus saatiin sopimaan käytettävissä olevaan hallitilaan. Metri jäi hallissa tilaa toisen päähän kun toinen pää on seinässä kiinni”, nauraa Rauno Järvelä.
Vauhdikasta syksyä
Koneen asennus ja käyttöönotto sujuivat kesällä ripein ottein.
”Töitä on päästy tekemään nyt muutaman viikon ajan ja pääsemme tässä pikkuhiljaa vauhtiin. Hetki menee tietenkin totuttelun merkeissä”, sanoo Visa Järvelä
Työrintamilla Metalli Järvelälle kuuluu kiirusta. Syksy on alkanut vauhdikkaasti ja yrityksessä ennakoidaan samantyyppistä jatkoakin. Vetovastuu yrityksessä siirtyi viime keväänä nuoremmalle sukupolvelle, joten siinä mielessä hieman uusia aikoja eletään. Iiro ja Visa Järvelä luotsaavat nyt yritystä eteenpäin, Rauno Järvelä jatkaa mukana kokemuksineen vankkana tukena. Jatkossa yrityksessä mietitään vahvasti esimerkiksi lisätiloihin liittyviä asioita. Uusien tilojen rakentamista on yrityksessä suunniteltu. Yritys toimii nyt kolmessa tuotantotilassa Kaustisen keskustan lähellä ja uusimpien konehankintojen myötä paria hallia jo aiemmin laajennettiinkin.