Piristeel Oy


Piristeel uudisti putkenkäsittelynsä

Kone palvelee jatkossa laajasti Piristeelin tuotantoa. Sillä voidaan taivuttaa esimerkiksi kuvan kaltaisia tikastuotteita.

Kone palvelee jatkossa laajasti Piristeelin tuotantoa. Sillä voidaan taivuttaa esimerkiksi kuvan kaltaisia tikastuotteita.

6-akselinen taivutuskone tuo uusia mahdollisuuksia tuotesuunnitteluun

Sadevesijärjestelmien, tikkaiden ja kattoturvatuotteiden valmistaja Lapuan Piristeel monipuolistaa putkenkäsittelykapasiteettiaan. Kuusiakselisen taivutuskoneen myötä käy putkimateriaalien käsittely nyt aiempaa sujuvammin. Samalla mahdollistuu kokonaan uusien tuotteiden suunnittelu.

Lapuan Piristeel tunnetaan Pisko-tuotemerkistään, mikä Pohjanmaan murteella tarkoittaa pisaraa. Tuotemerkki on hyvinkin sopiva, sillä pitkän linjan perheyrityksen tuotteita ovat sadevesijärjestelmät, tikkaat ja kattoturvatuotteet. Niitä tämä alansa johtaviin kuuluva, yli 40-vuotiset perinteet omaava yritys valmistaa 80 henkilön työpanoksella ja reilulla 18 miljoonan euron liikevaihdolla (2016).

Yrityksen valmistamia sadevesijärjestelmiä, tikastuotteita, kattosiltoja, lumiesteitä sekä kouruvarusteita myydään ja markkinoidaan koko valtakunnan alueella. Näiden tuotteiden lisäksi yritys valmistaa puolipyöreitä kourukoneita 125, 150 ja 180 mm:n kokoluokkiin sekä niiden varusteita ja tuo maahan kanttisia kourukoneita.

Taivutusta kuudella servo-ohjatulla akselilla. Ulkohalkaisijaltaan enimmillään 45 mm:n putkien käsittely on mahdollista.

Taivutusta kuudella servo-ohjatulla akselilla. Ulkohalkaisijaltaan enimmillään 45 mm:n putkien käsittely on mahdollista.

Uusia tuotteita

Lapuan Piristeelin tuotanto tapahtuu neljässä toimipisteessä Pohjanmaalla. Niistä kolme tuotantoyksikköä sijaitsee Lapualla, yksi on Kauhavalla. Yhteensä toimitilaa on käytössä yli 13 500 neliömetriä.

Valtakunnallisena toimijana Piristeel huolehtii tuotantokalustostaan ja investoi säännöllisesti. Viime aikojen ehdottomasti mittavin investointi tuotantoon oli yrityksen lävistyskulmaleikkuuteknologian uudistaminen parisen vuotta sitten.

”Aiempaa levynkäsittelykapasiteettiamme korvannut uusi järjestelmä lisäsi mahdollisuuksia levynkäsittelyssämme, nopeutti reagointi- ja läpimenoaikoja sekä mahdollisti aiempaa monipuolisemman tuotannon. Näin tuotetarjontamme mahdollisuudet kehittyivät eteenpäin”, kertoo toimitusjohtaja Petteri Nieminen.

Levynkäsittelyn muokkauksen ohella Piristeel panostaa muihin tuotantonsa keskeisiin toimintoihin. Tuorein esimerkki tästä on yrityksen putkenkäsittelykapasiteetin uudistaminen. Yritys investoi viime keväänä italialaista Macrin tekniikkaa edustavaan CNC-putkentaivutuskoneeseen.

”Uuden putkentaivutuskoneen hankinnan taustalla oli isona vaikuttimena sama seikka kuin levynkäsittelyn järjestelmämmekin osalta. Halusimme tehokkaan ja monipuolisen koneen ja aivan oleellinen asia oli, että sillä piti pystyä tekemään enemmän asioita kuin mihin aikaisempi koneemme kykeni. Aikomuksemme on hyödyntää tätä konetta uusissa tuotteissa ja osin myös alihankinnassa. Toki läpimenoaikojen lyhentäminen, kapasiteetin lisääminen ja myös laatutekijät olivat investoinnin taustalla”, kertoo Nieminen.

Kuusi servo-akselia

Piristeelin hankkimassa Macri Provar 6-45 U-D:ssa on kuusi servo-ohjattua akselia, eli taivutus (Y-akseli), pituus (X), rotaatio (Z), tuurnan ja vaunun sivuttaisliike (B1 ja B2) sekä taivutuspään pystyliike (A).

Näin koneella voidaan taivuttaa putkea monipuolisesti eri suuntiin yhdellä kiinnityksellä.

Piristeelin Lapuan Härsilän yksikköön sijoittuva kone korvaa käytössä yhteen suuntaan taivuttaneen putkentaivutuskoneen.

Uusi kone korvaa välivaiheita erityyppisiä taivutuksia vaativien kappaleiden tuotannossa.

Uusi putkentaivutuskone sijoittuu Piristeelin Härsilän tuotantoyksikköön. Pituutta koneella on lähes 3,5 metriä.

Uusi putkentaivutuskone sijoittuu Piristeelin Härsilän tuotantoyksikköön. Pituutta koneella on lähes 3,5 metriä.

”Tuotteita, jotka olemme aiemmin joutuneet tekemään useasta osasta, pystytään tekemään nyt yhdestä putkesta. Sen myötä tuotanto nopeutuu ja samalla mahdollistuu uudentyyppisten tuotteiden suunnittelu”, sanoo tuotantopäällikkö Kaj Haapa-aho.

Koneella voidaan taivuttaa ulkohalkaisijaltaan enimmillään 45 mm:n putkia, kuten koneen tyyppinimikin kertoo. Työkalutasoja Provar 6-45 U-D:ssä on kaksi kiinteälle säteelle ja muuttuvalle säteelle, tai vaihtoehtoisesti kone voidaan varustaa kolmelle erilliselle kiinteälle säteelle.

Putkentaivutuskoneiden markkinoilla Macrin koneet ovat kuuluja käyttäjäystävällisestä ohjauksestaan. Ohjaus on suomenkielinen ja mukana on monia koneen käyttöä helpottavia toimintoja mm. putken muotoilun suunnitteluun, akselien ohjelmointiin ja työkalun vaihtoon. Koko putken työstön työkierto voidaan katsoa ohjelmistosta reaaliajassa.

”Meille tässä investoinnissa oli tärkeää kuusiakselisuuden mahdollistama monipuolisuus, mutta ohjauksen helppous on toki miellyttävä lisäpiirre. Sen myötä pääsimme koneella myös nopeasti töihin”, Haapa-aho kertoo.

Onnistunut projekti

Vuodesta 1998 toiminut italialainen Macri valmistaa putkentaivutuskoneita eri kokoluokkiin. Tarvittaessa koneet voidaan räätälöidä pitkälle asiakkaan tarpeisiin. Yksi oiva lisävarustemahdollisuus on esimerkiksi lävistysominaisuuden lisääminen koneisiin optiona.

Uusi kone mahdollistaa moninaiset taivutukset, sanovat tuotantopäällikkö Kaj Haapa-aho ja Piristeelin Härsilän yksikön osastoesimies Jorma Halmesmäki.

Uusi kone mahdollistaa moninaiset taivutukset, sanovat tuotantopäällikkö Kaj Haapa-aho ja Piristeelin Härsilän yksikön osastoesimies Jorma Halmesmäki.

Macrin Suomen edustaja on Vossi Group Oy.

”Meille tämä putkentaivutuskone oli ensimmäinen mitoiltaan suurempi Vossin kanssa tekemämme projekti, ja se sujui mielestäni mukavasti. Kone on ominaisuuksiltaan sitä mitä etsimme, kustannukset sopivat puitteisiimme ja toimituksen kokonaispaketti toimi. Työkaluja koneeseen hankimme tarpeen mukaan, jo nytkin hankimme mukaan mm. muuttuvan säteen taivutuksen mahdollistavat rullamuovaustyökalut jatkon tarpeita ajatellen. Sen myötä mahdollistuu myös hieman spesiaalimpi tuotanto”, sanoo Haapa-aho.

Uudella koneella on päästy Lapualla tuotannon alkuun. Muutenkin yrityksellä on vahva vauhti päällä.

”Ajat ovat parantuneet, kuten tiedossa on, ja tilanteemme on ok. Töitä teemme ja koetamme kehittää tarjontaamme uusia tuotteita. Niin päästään eteenpäin”, Petteri Nieminen toteaa.

Julkaistu KoneKuriiri 8/2017

Jaa sivu:
Ota yhteyttä

 

MYYNTI
010 8200 500

Tarjouspyyntö

HUOLTO
010 8200 530

Huoltotilaus

VARAOSAT
010 8200 540

Varaosatilaus