|
Yhteistyökumppanit Urheilussa |
|||||||||
|
|
|||||||||
|
KAUSI 2010 Vain MotoGP-mestaruus kelpaa ![]() Testeissä ennätysvauhdissa ollut superlahjakkuus Marc Marquez lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta. Vuoden 2008 MotoGP-maailmanmestari Ajo Motorsport lähtee kauteen 2010 espanjalaisen superlahjakkuuden Marc Marquezin sekä saksalaisen konkarin Sandro Cortesen voimin. Käynnistyvällä kaudella suomalaistiimi esiintyy kahdella nimellä: Marquez ajaa Red Bull Ajo Motorsport -nimen alla ja Cortese puolestaan Avant Intact Ajo Motorsport -nimellä. Talli on edelleen täysin yhtenäinen, mutta tiiminimet ja kalustojen väritykset ovat erilaiset kuljettajien nimisponsorien myötä. Viime vuoden tapaan kalustona on Derbi RSA -moottoripyörät. Käynnistyvä kausi on järjestyksessään jo kuudes Vossin ja Ajo Motorsportin tuloksekkaassa yhteistyössä. Testeissä ennätysvauhdissa Kauden kahdessa ensimmäisessä virallisessa IRTA-testiajossa vauhti on ollut lupaavaa. Marc Marquez vastasi sekä Valencian että Jerezin testien nopeimmista kierrosajoista. Valenciassa Marquez alitti ajallaan 1:40,280 edellisvuoden maailmanmestarin Julian Simonin kauden 2009 Grand Prix -kilpailun paalupaikka-ajan peräti yli 1,2 sekunnilla. Myös Sandro Cortese on ollut hyvässä vahdissa ennen kauden 2010 ensimmäistä kilpailua Qatarissa huhtikuun 11. päivänä. Ennen kauden avausta kuljettajilla on vielä edessään yksi IRTA-testi Jerezissä maaliskuun lopussa. ’’Olen todella tyytyväinen saavuttamiimme kierrosaikoihin, vaikka emme ole edes niihin vielä varsinaisesti keskittyneet. Olemme työskennelleet perussäätöjen ja uuden pyörän kanssa, jotta olemme valmiina, kun kausi alkaa”, tallipäällikkö Aki Ajo kuvastaa. Ajo Motorsport kuljettajat kaudella 2010:
Niklas Ajo MotoGP 2012 -projekti Tavoitteena edetä Kallion jalanjäljissä ![]() Viime vuonna kaikkien aikojen nuorimpana ratamoottoripyöräilyn Suomenmestaruuden voittanut Niklas Ajo lähtee hakemaan MotoGP-tason kovuutta Espanjan CEV-sarjasta. Viime vuonna kaikkien aikojen nuorimpana Suomenmestaruuden ratamoottoripyöräilyssä voittanut Niklas Ajo siirtyy tänä vuonna Espanjan CEV-sarjaan. Maailman toiseksi kovatasoisimmasta sarjasta haetaan lopullista kovuutta ja vauhtia tähtäimessä olevalle MotoGP-uralle. Sarjassa Vain MotoGP-mestaruus kelpaa on erittäin suuri määrä lupaavia kuskeja, joista karsiutuu potentiaalisimmat maailmanmestaruussarjaan. Niklas ajaa vuoden 1999 125-kuutoisten maailmanmestarin Emilio Alzamoran Monlau Competicion -tallissa ja pyöränä on viime vuoden tapaan Derbi RSW. Vossi on ollut mukana tukemassa Niklaksen lupaavaa uraa alusta lähtien. Tällä kaudella käynnistyneessä MotoGP 2012 -projektissa Niklas pyritään nostamaan Mika Kallion rinnalle moottoripyöräilyn kuninkuussarjaan viimeistään kaudelle 2012.
KAUSI 2009 Tavoitteena MotoGP:n maailmanmestaruuden uusiminen kaudella 2009 ![]() Suomalainen MotoGP-tiimi Ajo Interwetten on lähtenyt tähän kauteen tavoitteenaan viime vuonna saavutetun maailman arvostetuimman ratamoottoripyöräilysarjan MotoGP:n 125-kuutiosten luokan maailmanmestaruuden uusiminen. Kauteen lähdetään kuitenkin edellisvuosien tapaan nöyrällä asenteella ja perustyötä kunnioittaen. Vossi Group ja Ajo Motorsport jatkavat jo viidettä kautta erinomaista yhteistyötään. |
|||||||||
|
Cortese mestarin ajosaappaisiin
Vuosia menestystä maailman huipulla |
|
||||||||
|
Ajo Motorsportin ja Vossin vauhti kiihtyy kaudella 2008
|
|||||||||
|
Ajo Motorsports ja Vossi ovat sopineet jatkavansa jo kolmatta kautta erinomaisesti sujunutta yhteistyötään. Myös tänä vuonna yhteistyötä tehdään kolmessa eri sarjassa: MotoGP- sarjan 125-kuutioisissa, Junior Projectissa sekä MiniGP Academy ajokoulussa.
Organisaatioiden yhteistyön synenergiat ovat vain voimistuneet vuosien kuluessa ja jatko
yhteistyölle oli luonnollinen. ”Ajo Motorsportin toiminnassa mukana
oleminen on ollut erittäin mielekästä. Akin johdolla tiimi on kehittänyt
toimintaansa herkeämättä vuosi toisensa jälkeen ja suunta on ollut
tasaisesti ylöspäin. Lisäksi nuorien harrastustoiminnan mahdollistaminen
sekä lupaavien
Kausi alkanut lupaavammin kuin koskaan Kaudelle 2008
Ajo Motorsport on tehnyt sopimuksen kahden uuden kuljettajan kanssa.
Toinen kuskeista on 19-vuotias Juuri
startannut MotoGP-kausi on lähtenyt todella jännittävissä merkeissä
käyntiin, kun tallin Mike Di Meglio on ollut kauden
Ajo Mototsport sai tälle kaudelle käyttöönsä sarjan parhaan kaluston, Derbi RSA –tehdaskilpamoottoripyörän. Mike Di Meglion kausi onkin alkanut erittäin lupaavasti ja häneltä voidaankin odottaa voittoja kauden aikana.
Ajo
Motorsportilla onkin yksi kilpailuhistoriansa, sekä koko 125cc -luokan,
kokeneimmista kilpailijoista. Vasta 19-vuotiaana
Dominique Aegerterin kanssa talli jatkaa korkeasti
arvostettua nuorten kuljettajien valmennus- ja koulutustyötään. Nuori
Dominique Aegerter on osallistunut urallaan kahteen Grand
Prix-kilpailuun villillä kortilla kaudella 2006 ja ajoi kaudella 2007
tulokaskautensa MotoGP-sarjassa, saavuttaen heti kolme MM-pisteisiin
oikeuttavaa sijoitusta. Ajo Motorsportin MotoGP-ponnistelut siirtyvät
jälleen askeleen eteenpäin myös kalustollisesti, sillä Ajo Motorsport on
varmistanut Piaggio-ryhmältä käyttöönsä sarjan parhaan kaluston, Derbi
RSA -tehdaskilpamoottoripyörän. RSA -tehdaspyörää ajaa Mike Di Meglio,
Dominique Aegerterille Ajo Motorsport on varmistanut
Ainoa
suomalainen MotoGP-tiimi
GP-sarjan
125-kuutioisten luokan Vuoden
tulokas 2005 -tittelin voitteen Tomoyoshi
Koyaman
palkintojuhlaa Istanbulissa
kolmossijan
jälkeen.
AJO MOTORSPORT -KULJETTAJA KAUDELLA 2008
Mike Di Meglio
Moottoripyörä:
Derbi RSA Factory
Syntymäaika:
17.01.1988
Syntymäpaikka:
Toulose
Kansalaisuus: ranskalainen
Ensimmäinen Grand Prix: 2003 Japani
Ensimmäinen Podium: 2005 Iso-Britannia
Ensimmäinen GP voitto: 2005 Turkki Grand Prix
lähtöjä: 74
Dominique Aegerter
Moottoripyörä:
Derbi RSW + Factory Kit
Syntymäaika: 30.09.1990
Syntymäpaikka: Rohrbach
Kansalaisuus: sveitsiläinen
Ensimmäinen Grand Prix:
2006 Portugali Grand Prix
lähtöjä: 19 |
|||||||||
|
|
|||||||||
|
MiniGP Academy – Luo pohjaa suomalaisille tulevaisuuden tähdille
Viime vuonna käynnistynyt MiniGP Academy ajo- ja urheilukoulutyyppinen kilpailusarja nuorille oli todellinen menestystarina ja siksi sitä päätettiin jatkaa myös tänä vuonna. Kaudella 2008 MiniGP Academy laajenee siten, että juuri päättyneessä haussa hakemuksensa saattoivat jättää kaikki 8–15 -vuotiaat.
MiniGP Academyn perusajatuksena on laskea moottoripyöräurheiluharrastuksen
aloittamiskynnystä, sillä kuljetuskalustoa, mekaanikkoja, varaosia tms. ei
tarvitse hankkia itse - ne kuuluvat kohtuullisen huokeaksi saatuun
osallistumismaksuun. Tämän lisäksi kuljettajien suorituksia käydään läpi
henkilökohtaisesti jokaisessa tapahtumassa sekä tarjotaan monipuolisesti muuta
koulutusta ja opastusta. Kalustona MiniGP Academy -kuljettajat käyttävät Hondan
NSF100-moottoripyöriä. Ajo Motorsport huolehtii
|
|||||||||
|
Junior project – Kisaa tänä vuonna 125 kuutioisten SM-sarjaa
Kaudelle 2007 käynnistetty uusi koulutus- ja valmennusohjelma Ajo Motorsport Junior Project jatkuu kaudella 2008. Tulevalle kaudelle valmennusohjelmaa on edelleen kehitetty, ja uusien kuljettajien myötä Junior Project –kuljettajien keski-ikä laskee. Tarkoituksena on nostaa tehokkaan henkilökohtaisen valmennuksen piiriin lahjakkaita nuoria, nousevia kuljettajalupauksia eli tulevia mikakallioita entistäkin aiemmin. Kaudella 2008 Junior Project –kuljettajien kärkenä on Eeki Kuparinen, joka on noussut nopeasti yhdeksi lupaavimmista suomalaisista nuorista lahjakkuuksista GP125-luokkaan. Tulevaisuudessa Junior Project –valmennusohjelmaa voidaan käyttää myös MiniGP Academy:n kautta perusvalmennuksen saaneiden kuljettajien jatkovalmennuksessa ja näin helpottaa entisestään jo hyvät perusopit saaneiden nuorten suomalaisten kehitystä. |
|||||||||
|
Linkkejä:
|
|||||||||