Sulje sivuvalikko
Vossi FacebookVossi YouTubeVossi LinkedInVossi In English

Uutisia

Akira-Seiki ─ Yhä vain houkuttelevampi

20.01.2009

Akira-Seikin päivitetyssä työstökeskuspaletissa houkuttelee ulkomuodon lisäksi koneiden huippuominaisuudet sekä hämmästyttävän edullinen hinta. SV-sarjan koneissa on jo vakiona 13000 kierroksen karanopeus.

Vuonna 1985 Yhdysvalloissa aloittaneen taiwanilaisen Akira-Seikin huippuhintalaatusuhteen omaavien työstökeskuksien paletti jatkaa kasvamistaan ja kehittymistään. Valmistajalta saa nyt pystykaraisia työstökeskuksia 410 mm X-liikkeestä aina 3060 mm X-liikkeeseen ja pöydän koot ovat aina 3100x1000 mm asti. Lisäksi valikoimasta löytyy vaakakaraiset työstökeskukset 350–720 mm X-liikkeillä ja 350–500 mm palettiko'oilla. Tuoterepertuaarissa on huippunopeita lineaarijohteisia suurnopeustyöstökeskuksia ja järeänluokan lattajohteisia lähes 30 tonnin painoisia lastunpoistajia. Koneet on varustettu joko BT 40 tai 50 kartiolla.

Yritys on jatkanut myös vakiintuneiden malliensa tiivistä kehittämistä lisäämällä niiden nopeutta, tarkkuutta ja pinnanviimeistelykykyä. Valmistaja on muun muassa lisännyt painoa koko mallistonsa ristikkovalurunkoihin tuomaan lisää jämäkkyyttä ja lastuamisvoimaa. Lisäksi koneiden liikealueita sekä aksiaalisia kontaktialueita on kasvatettu. Tehdas käyttää maailman huippuluokan karamoottoreita, joilla saadaan lisättyä vääntöä hitaimmilla nopeuksilla sekä pystytään kuitenkin ottamaan maksimitehot irti lastunpoistoon koko karanopeusalueella. Akira-Seikin jo yli kaksi vuosikymmentä jatkunut tutkimus- ja tuotekehitys ovatkin johtaneet useiden patenttien saamiseen erityisesti innovatiivisista kara- ja työkalunvaihtajaratkaisuista. Ohjauksena valmistaja käyttää Fanucia, Heidenhainia ja Mitsubishiä.

Suosittuja Akira-Seikin työstökeskuksia on toimitettu tämänkin vuoden puolella noin kymmenkunta. Suomessa ja Virossa Akira-Seikin työstökeskuksia edustaa yksinoikeudella Vossi Group Oy, jonka oma huolto-organisaatio tarjoaa koneisiin niiden elinkaaren aikaisen tuottavuuden, turvallisuuden ja mahdollisimman vähäisen ympäristön kuormituksen varmistavat palvelut.

Pyydä tarjous>>

Lisätiedot:

www.akiraseiki.com

Akira-Seikin vaakakaraiset työstökeskukset on saatavissa 350–720 mm X-liikkeillä ja 350–500 mm palettiko'oilla.

Akira-Seikiltä löytyy myös erilaisia NC-pyörityspöytäratkaisuja mm. viisisivuiseen koneistukseen.

HSV-sarjan koneet ovat raskaaseen lastuamiseen ja varustettuna vakiona 31,3 kW karamoottorilla ja 35m/min pikaliikkeillä.

HV-B -raskaansarjan koneet on saatavissa aina 3050 mm X-liikkeeseen ja 4500 kg pöytäkuormakapasiteettiin asti.

Lue myös:

Takaisin uutisiin
• Pöytyän Koneistuspalvelu Oy
Fermat WRF 150 ja WFT 13 CNC-avarruskoneet
• A. Reponen Oy
Hankwang levy- ja putkilaser, Thoman CNC-rullataivutuskone ja Macri CNC-putkentaivutuskone
• Ouneva Group
Omera R200R1M2S8/HS ja OPM-100 mekaaniset puristinlinjat
• Technip Offshore Finland Oy
Bomar Individual 620.460 DGANC CNC-vannesahalinja
• Sako Oy
Biglia B 1200 sorvauskeskus
• Saarijärven Säiliövalmiste Oy
Faccin HAV/S 3162 CNC-levynpyöristyskone
• Sandvik Mining and Construction Oy
Metronor langaton 3D-mittauslaite
• Metalli Järvelä Oy
Crippa CA 563 CNC-putkentaivutusautomaatti
• SBA Interior Oy
Akira-Seiki Performance V3 työstökeskus
• Bierkühl Oy
SMI Silver 3 CD putkituotantosolu
• Kalajoen Teräs Oy
Bomar Individual 620.460 DGH CNC-sahalinja
• Lankapaja Oy
Biglia B565 YS sorvauskeskus
• Kangasalan Kopal Oy
Akira-Seiki SV 1350 työstökeskus
• Japrotek Oy Ab
Faccin HAV 3154 levynpyöristykone
• KPPR-Steel Oy
Macri Provar 6-65UD CNC-putkentaivutuskone
• Raahen osaamiskeskus Oy
Baykal APHS 3100x440 CNC-särmäyskone
fatfooter top