Tavoitteena MotoGP:n maailmanmestaruuden uusiminen

 

 

Suomalainen MotoGP-tiimi Ajo Interwetten on lähtenyt tähän kauteen tavoitteenaan viime vuonna saavutetun maailman arvostetuimman ratamoottoripyöräilysarjan MotoGP:n 125-kuutiosten luokan maailmanmestaruuden uusiminen. Kauteen lähdetään kuitenkin edellisvuosien tapaan nöyrällä asenteella ja perustyötä kunnioittaen. Vossi Group ja Ajo Motorsport jatkavat jo viidettä kautta erinomaista yhteistyötään.

 

Cortese mestarin ajosaappaisiin
- Mestaruuden puolustaminen on aina vaikeaa, mutta tavoitteemme on tehdä työtä viime kauden tasolla ja jos vain mahdollista, vielä vähän paremminkin, sanoo tallipäällikkö Aki Ajo. Mestaruustallin Derbi-kuljettajina ajavat jo viime kaudelta tuttu sveitsiläinen Dominique Aegerter, 18, ja hänen uusi saksalainen tiimikaverinsa
Sandro Cortese. Loppiaisena 19 vuotta täyttänyt Cortese astuu isoihin, eli maailmanmestarina 250-kuutioisten luokkaan siirtyneen Mike Di Meglion ajosaappaisiin. Mike Di Meglion tapaan Sandro Cortese on varsin kokenut kuljettaja 19 vuoden iästään huolimatta. Nousujohteisen viime kauden jälkeen myös Aegerter on entistä kokeneempi ja molemmat osoittivat erityisesti kauden loppupuolella lukeutuvansa sarjan kenties kilpailluimman luokan terävimpään kärkeen.


Molemmille Derbi RSA -tehdaspyörät
Ajo Motorsportin MotoGP-ponnistelut siirtyvät jälleen kerran askeleen eteenpäin myös kalustollisesti, sillä kaudella 2009 tallin molemmat kuljettajat kilpailevat viimeisintä tekniikkaa edustavalla DERBI RSA -tehdaspyörällä. - Piikkiluokka näyttää jälleen varsin tasaiselta. Luokasta löytyy jopa kymmenkunta potentiaalista mestariehdokasta. Olen kuitenkin varsin luottavainen kuljettajieni ja tiimin osalta. Olemme erittäin motivoituneita ja valmiita vastaamaan tuleviin haasteisiin, vakuuttaa Ajo. Asetelmat uuteen kauteen 2009 ovatkin erittäin mielenkiintoiset. Kausi lupaavasti liikkeelle Tänä vuonna 18 osakilpailua käsittävä kausi on lähtenyt lupaavasti liikkeelle ja tiimin molemmat kuljettajat ovat ottaneet arvokkaita pisteitä jokaisesta osakilpailusta. Tallin kauden ensimmäisen palkintosijoituksen nappasi Cortese tynkäkisaksi sateen takia muodostuneessa Qatarin osakilpailussa sijoittumalla kolmannelle korokkeelle. Kolmen ajetun osakilpailun jälkeen Cortese on MM-sarjan viidentenä ja Aegerter kymmenentenä.
 

Vuosia menestystä maailman huipulla
MotoGP-sarja on maailman kovatasoisin ja korkeaprofiilisin moottoripyöräurheilusarja. Näkyvyydessä sekä suosiossaan se haastaa ja jopa ohittaa Formula 1-sarjan monissa eri maissa katsotuimpana ja seuratuimpana moottoriurheilusarjana. Viimevuotisen maailmanmestaruuden lisäksi Ajo Motorsport on onnistunut saavuttamaan MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokassa useita hyviä tuloksia nuorten ja lahjakkaiden kuljettajiensa kanssa. Ajo Motorsportin kasvattamia kuljettajia ovat muun muassa Mika Kallio, Lukas Pesek, Tomoyoshi Koyama ja Michael Ranseder.

 

Lisätiedot:

Yhteistyökumppanit urheilussa

www.ajo.fi

www.nelonen.fi/motogp

www.motogp.com

 

 

 

Dominique Aegerter #7
Derbi RSA
Syntymäaika: 30.09.1990
Syntymäpaikka: Rohrbach
Kansalaisuus: sveitsiläinen
Ensimmäinen Grand Prix: 2006
GP-Startteja: 36
Sandro Cortese #11
Derbi RSA
Syntymäaika: 06.01.1990
Syntymäpaikka: Ochsenhausen
Kansalaisuus: saksalainen
Ensimmäinen Grand Prix: 2005
GP-Startteja: 66

 

 

 

 

 

 

 

Copyright © 2009 Vossi Group Oy | Oikeudet muutoksiin pidätetään.